Arvostelut animelle Mononoke

Eräs suosikkitaiteilijani DeviantARTista on tehnyt lukuisia fanartteja Mononokesta, joten uteliaisuuteni heräsi ja aloin tutkia sarjaa. Anime ei vastannut odotuksiani - se ylitti ja ennen kaikkea sekoitti ne.


Keltaisen kirahvin kollega

Mononoke muistuttaa piirrosjäljeltään suuresti japanilaisia ukiyo-e-maalauksia. Vasta kolmannen jakson jälkeen tarinassa alkaa ilmetä enemmän "tavalliselle" animelle ominaisia piirteitä. Ukiyo-e-tyyli säilyy kuitenkin koko sarjan ajan, ja esimerkiksi varjostuksia ei esimerkiksi käytetä perusotoksissa. Kuvakulmat ovat välillä hieman epätavallisia, eikä sarjassa ole esimerkiksi tavatonta sijoittaa puhuvaa hahmoa aivan kuvan reunaan takaraivo päin kuvan keskustaa. Taustalla näkee usein mystisen näköisiä yksityiskohtia ja hahmoja, joiden merkitys selkiää vasta tarinan myötä. Usein kerronta on hyvin unenomaista ja fantasiamaista, usein jopa painajaismaista.

Äänimaailma on taas hyvin pelkistetty. Taustamusiikkeja ei käytetä paljon, vaan äänimaailma koostuu pääasiassa vain hahmojen repliikeistä ja äänitehosteista. Välillä animessa on täysin hiljaisiakin hetkiä. Myös tämän suhteen minulle tulee jostain syystä helposti mieleen Keltainen Kirahvi -animaatiot, jonka kanssa Mononoke on mielestäni jonkinlaista sukua myös kerrontatavan perusteella. Helistinmäisiä ja vihellysmäisiä ääniä käytetään paljon, ja muutenkin ääninäyttelytapa poikkeaa suuresti valtavirta-animeista. Ääninäyttelijät itsessään ovat erinomaisia, ja tuskanitkuissa on tunnetta.


Digitaalisen animaation kauneus

Koko komeus on luotu tietokonetta ja sen hauskoja kikkoja apuna käyttäen. Tasaisissa väripinnoissa käytetään usein maalauksia ja jopa liikkuvia efektejä (kuten pyöriviä kukkakuvioita ja väreilyä), ja usein väripintojen pohjalla näkee paperikuviota, mikä on omiaan lisämään ukiyo-e-vaikutelmaa. Myös perspektiivissä on käytetty apuna tietokonetta. Animointi on tehty hyvin pikkutarkasti ja terävästi, ja esimerkiksi lasikaakelipinnoissa on kuvattu huolellisesti ja yksityiskohtaisesti jokikinen tiili. Sen vuoksi yllättääkin, että hahmot liikkuvat välillä hieman töksähdellen ja ilmaantuvat välillä tyhjästä terävän "klik!"-äänen saattelemana.


Runollista salapoliisianimea

Juoni - kuten ulkoasukin - saattaa vaikuttaa aluksi hyvin epämääräiseltä ja omituiselta: mystisiä ja selittämättömiä asioita tapahtuu, kaikkea ei selitetä heti, eikä sarjan aikana koskaan mainita rohtokauppiaspäähenkilön nimeä. Mystisyys osoittautuu kuitenkin myöhemmin sarjan suureksi viehätykseksi, kun asiat selkenevät ja symbolien merkitysten taakse nähdään - ja kun katsoja tottuu omituiseen lumoukseen. Mononoke on siis omalla tavallaan hyvin runollinen anime: se ei kerro kaikkea selkeästi, vaan mysteerit ratkeavat vain katsomalla ja tarkastelemalla.

Kaksitoistajaksoisen animen perustarinat ovat parin jakson mittaisia, ja kussakin niissä suippokorvainen rohtokauppias selvittelee sijaintinsa mysteereitä ja pyrkii tuhoamaan paikkaa vaivaavan mononoke-hirviön. Sarja on siis hieman myös salapoliisimainen, mikä sopii hienosti mysteeriseen runouteen.


Omituinen mutta kaunis

Mononoken katsomisen aloittaminen voi olla perusanimeihin tottuneelle koettelemus, mutta se palkitaan taiteellisella neljän tunnin kertomuksella. Jonkun mielestä taiteellisuus saattaa tosin olla vähän liiankin taiteellista, enkä minäkään heti tajunnut ensimmäisen saagan loppua ennen kuin vasta Wikipediaa vilkaisemalla. En myöskään suosittele animea herkkähermoisille, koska jo alusta asti kauhuelementtejä ja ei-niin hienovaraisia seksuaalisia viittauksia. Kohtaukset rajuuntuvat loppua kohden, ja ikärajana voisi pitää K15:aa. Parhaimmalta Mononoke maistuu kärsivällisesti maisteltuna ja tarkkaavasti kuunneltuna.