Tietokanta / Anime / Arvostelut

Arvostelut animelle Gekijouban Kara no Kyoukai

Näytä kaikkiKirjoita arvostelu

Kara no Kyoukai - Tätä olen odottanut jo kauan


Lähetetty: 13.03.2010 09:26
Arvostelija: Suigetsu-san

Karu totuushan on se, että suurin osa uusista anime-sarjoista on täyttä sontaa. Ja vaikka joku osa-alue (esim. tarina) oltaisiin hoidettu kunnolla, niin joku toinen puoli jättää jossain määrin toivomisen varaa. Kara no Kyoukain voi kuitenkin väittää olevan täydellinen katselukokemus kummallekin sukupuolelle.

Naispuolinen kun olen, niin olen aina suhtaunut jollain tavalla varauksella visual novelleiden pohjalta tehtyihin sarjoihin, joissa fanipalvelu on usein jotain sanoinkuvaamattoman rasittavaa. Type moonin teoksista tehdyt animet ovat kuitenkin muuttaneet mielipidettäni sen suhteen. Itse visual novelleita en ole kylläkään tullut pelanneeksi. Tsukihime oli vielä melkoisen kömpelö ja keskinkertainen sarja ja Fate/stay nightia allekirjoittanut katsoi oikein mielellään. Kara no Kyoukaissa puolestaan laatu on viety aivan huippuunsa. Vaikea uskoa, että se on Tsukihimen tuotoksista vanhin ja karkein. Romaanimuotoisena se ei kyllä varmastikaan ole yhtä toimiva, kuin animena.

Kaikkien muiden katsomieni anime-sarjojen animaatio on häiritsevän kankeaa, kun vertaa Kara no Kyoukaihin, ja tuntuu ettei sen veroiseen enää törmäisi. Hahmot liikkuvat sulavasti ja aidosti, eivätkä jää vain pällistelemään tyhjän oloisina. Loistava animaatio tekee taistelukohtauksista entistäkin upeampia, ja ne ovat elokuvansarjan parasta antia.

Musiikit on tehnyt Yuki Kajiura, joten lienee turha mainita, että ne ovat loistavia. Kajiura on mielestäni kuitenkin onnistunut luomaan hieman eri tyylisemmän soundtrackin, kuin millaisia hän yleensä tekee. Kara no Kyoukain musiikki on todella herkkää ja tunteikasta, mutta on silti oman tyylisestään mahtipontisuudesta huolimatta hyvin hillittyä ja vähäeleistä. Toisin sanoen se sopii sarjaan täydellisesti.

Ääninäyttely on luonnollisesti myös huippulaatua. Shikin roolissa loistaa Maaya Sakamoto, ja kyseessä on minusta ehdottomasti hänen paras roolisuorituksensa. Tuntuu kuin Sakamoto ei olisi tätä ennen saanut kunnollista tilaisuutta näyttää taitojaan. Muutkin seiyuut sopivat hahmoihin hyvin, eikä sekään haittaa, että Mikiyalle valittiin sama seiyuu, kuin Tsukihimen Shikille, toisin sanoen Kenichi Suzumura, joka myös hoitaa hommansa todella loistavasti.

Kuten jo mainitsin, niin kirjamuodossa juoni ei toimisi. Se on kaikenkaikkiaan hyvin yksinkertainen, mistä johtuen se onkin niin toimiva. Yksinkertaista juonta tukee henkeäsalpaavan kaunis visuaalinen toteutus, joka ikään kuin laajentaa tarinaa. Juoni on hyvin henkilöpainotteinen, ja dialogi on tiivistä, mutta paikoittain toivoisi, että sitä olisi enemmän. Sarjaa täytyy myös seurata hyvin tarkkaan, että ymmärtää mistä on kyse, varsinkin viidennessä elokuvassa, joka oli seitsemännen ohella toinen suosikeistani. Kara no Kyoukai tarjoaa hyvin omanlaatuistansa psykologisuutta ja filosofiaa, joka härättää monenlaisia ajatuksia.
Elokuvasarjan parhaat osat ovat ehdottomasti kestoltaan pisimmät 5 ja 7, mikä ei sinänsä ole yllättävää, kun muut ovat noin 50 minuutin pituisia pätkiä, joissa ei ole aikaa käydä asioita läpi yhtä moniulotteisesti, kuin pidemmissä osissa. Minua häiritsevä seikka oli se, että osat esitettiin väärässä järjestyksessä. Tarinasta olisi ensi katselulla voinut saada paljon enemmän irti, jos näin ei olisi tehty.

Kara no Kyoukaissa Shiki on ikäänkuin kaiken keskipiste, jonka ympärille kaikki rakentuu. Hänen persoonassaan on jotain käsittämättömän vastustamatonta ja kiehtovaa. On myös erittäin positiivista, kun Shiki ei ole helposti rinnastettavissa mihinkään muuhun Type Moon-sankarittareen. Shiki tuntuu osaavan yllättää aina silloin kun sitä vähiten odottaa, ja kyllä hänestä herkkä puolikin löytyy. Löysin hänestä myös jotain samaa, kuin itsestäni, mikä sai minut ihailemaan häntä entistä enemmän.
Mikiya Kokutoun suhteen olin ensin vähän epävarma ja varsinkin ensimmäisissä elokuvissa, mutta kyllä minä hänestäkin opin pitämään. Voihan se kyllä olla vähän rasittavaa, kun lähes joka naishenkilö tuntuu olevan jollain asteella kiintynyt tai ihastunut häneen. Siitä huolimatta voisin sanoa, että hän on anime-sarjojen perusteella Type Moonin paras mies-protagonisti.
Edellämainitun sisar taas oli yksi niistä merkittävimmistä (mutta harvoista) miinuksista Kara no Kyoukaissa. Azakalta ei löydy minkäänlaista persoonallisuutta, ja hänen motiivinsa tuntuivat yksinkertaisesti naurettavilta. Kuutos elokuva, jossa hän oli pääosassa olikin juonellisesti heikoin.

Suosittelen Kara no Kyoukaita lämpimästi kaikille, jotka eivät vieroksu ylivakavia sarjoja, tai harvinaisen rajua väkivaltaa.

+Shiki
+musiikki ja ääninäyttely
+tunnelma
+täydellinen animointi
-paikoittain häiritsevän sekava
-joidenkin elokuvien juoni ei vakuuttanut (1,6)


Hostina toimii:  B2 Ry     ©Layout - Animetietokanta.com 2006-2010, tietokannan sisältö no-copyright. Teema: Oletus, Bannerin tehnyt: RevyFan
Tämä sivu luotiin 0.009 sekunnissa